Toimitilarakentaminen

Kun nykyiset tilat eivät enää vastaa tarpeita tai ovat käyttöikänsä päässä, vaihtoehtoina ovat uusien tilojen rakentaminen tai vanhojen tilojen muokkaaminen. Menestyksekäs toimitilahanke vaatii selkeän suunnitelman ja tarkasti määritellyt tavoitteet. Käyttäjien tarpeiden huomioiminen, aikataulussa pysyminen ja kustannusten hallinta ovat onnistuneen projektin edellytyksiä, määrätietoista laadunvarmistusta ja tehokasta viestintää unohtamatta.

Toimitilarakentamisen palvelumme kattaa kaikki rakennuttamisen vaiheet, olipa kyseessä sitten uudis- tai korjausrakentaminen. Avullamme varmistat, että jokainen hanke etenee menestyksekkäästi alusta loppuun. Olemme toteuttaneet lukuisia uudiskohteita, käyttötarkoituksen muutoksia sekä peruskorjaus- ja parannustöitä. Asiantuntijamme hallitsevat projektit pienistä kohteista suuriin megahankkeisiin saakka. Meillä on erityisosaamista hotellirakentamisesta. Olemme toteuttaneet hotellihankkeita myös hotellin operatiivisen toiminnan ollessa käynnissä. Huolehdimme erityisesti viestinnästä ja töiden suunnittelusta siten, että hotellitoiminta jatkuu mahdollisimman vähäisin häiriöin.

Ota yhteyttä!