Premicon vastuullisuusraportti 2025 on julkaistu

Premico on julkaissut vuoden 2025 vastuullisuusraporttinsa. Raportissa kuvataan vastuullisuustyön tavoitteita, toimenpiteitä ja tuloksia ympäristövaikutusten, henkilöstön sekä hyvän hallinnon näkökulmista. 

Vuosi 2025 oli Premicolle strategisen muutoksen vuosi. Rakennuttamiskonsultoinnin liiketoiminnan myynnin jälkeen yhtiö keskittyy jatkossa yksinomaan kiinteistörahasto- ja varainhoitoliiketoimintaan. Samalla vastuullisuustyötä jatkettiin erityisesti hallinnoitujen kiinteistösalkkujen ympäristövaikutusten vähentämiseksi. 

Onnistuimme vuoden aikana pienentämään päästöjä yksittäisissä hankkeissa, mutta vastuullisuustyö ei edennyt kaikilta osin tavoitellulla tasolla. Raportti auttaa meitä tunnistamaan konkreettiset kehityskohteet ja rakentamaan entistä systemaattisempaa vastuullisuustyötä tuleville vuosille,” kertoo Premicon toimitusjohtaja Sami Kiehelä. 

Raportissa esitellään Premicon vastuullisuustavoitteet ja niihin liittyvät mittarit. Ympäristövastuussa keskeisiä teemoja ovat energiatehokkuuden parantaminen, siirtyminen vähäpäästöisiin energiamuotoihin sekä uusiutuvien energiaratkaisujen lisääminen kiinteistöissä. Henkilöstön osalta raportissa keskitytään hyvinvoinnin, osaamisen ja esihenkilötyön kehittämiseen. Hyvän hallinnon ja taloudellisen vastuun näkökulmasta painopisteitä ovat muun muassa läpinäkyvä toimintatapa, asiakas- ja asukaskokemuksen kehittäminen sekä kannattava kasvu. 

Lue raportti: Premicon vastuullisuusraportti 2025 

Lisätietoja: 

Sami Kiehelä
Toimitusjohtaja, Premico Group
+358 40 868 0383
sami.kiehela@premico.fi