Premicon uudet toimitilat – huolellisesti suunniteltu käyttäjäkokemus ja hybridityöskentelyn mahdollistavat ratkaisut

Premicon uudet ja tilavammat toimitilat valmistuivat vuoden alussa historialliseen, Suomen ensimmäiseen betonirakenteiseen liiketaloon Helsingin Aleksanterinkadulle. Aikana, jolloin töitä tehdään yhä enemmän paikasta riippumatta, on tilasuunnittelussa kiinnitetty erityistä huomiota hybridityöskentelyn mahdollistaviin ratkaisuihin ja käyttäjäkokemukseen.

Uudessa työarjessa toimisto tulee näyttelemään yhä suurempaa roolia yhteisöllisyyden mahdollistajana ja työntekijäkokemuksen luojana. Premicon minimalistinen toimistokonsepti perustuukin premicolaisten ja toimistolla vierailevien yhteistyökumppaneidemme käyttökokemukseen. Kutsuva aula, tilavat ja tunnelmalliset oleskelutilat sekä rauhoittavat työskentelyalueet antavat laadukkaat puitteet kohtaamisille ja työn tekemiselle.

Toimistolla työskentelevä voi valita monipuolisista tilaratkaisuista kulloinkin työtilanteeseensa sopivan työtilan, kun esimerkiksi tiimityölle tai keskittymistä vaativille töille on luotu omat alueensa. Hyvin varustellut kokoustilat mahdollistavat laadukkaat etäkokoukset myös pandemia-ajan jälkeen, jolloin hybridityöarjessakin jokainen premicolainen pääsee osallistumaan tasavertaisesti kokouksiin paikasta riippumatta.

Toimiston materiaalien suunnittelu pohjautuu korkealaatuisuuteen, pitkäikäisyyteen sekä ympäristöystävällisyyteen. Tilojen puuelementit huonekaluista ja säilytysratkaisuista aulan holvikäytävään ovat paikallisen puusepän käsialaa. Vastuullisia ratkaisuja on tehty muun muassa hyödyntämällä kierrätysmateriaaleja esimerkiksi toimiston mattomateriaaleissa ja akustoinnissa.

Käyttäjäkokemuksen ja tilaratkaisujen toimivuuden lisäksi toimitilojen haluttiin edustavan ratkaisuiltaan ja visuaaliselta ilmeeltään Premicon ammattitaitoa kiinteistöalan toimijana.

”Toimitilamme huokuvat nyt sitä kiinteistöalan ammattitaitoa, jota lähes 50 henkinen organisaatiomme edustaa. Toivomme, että voimme pian kutsua yhteistyökumppaneitamme uusiin tiloihimme turvallisesti,” kommentoi Premicon toimitusjohtaja Janne Vaula.

Premicon uudet toimitilat: Aleksanterinkatu 11, 4. krs. 00100 Helsinki

  • Toimitilojen rakennuttaminen ja rakennusvalvonta: Premico Consulting Oy
  • Toimitilojen sisustussuunnittelu: Mint & More Creative Oy
  • Kuvat: Esa Kapila