Premico on ilmoittanut kolmannen asuntorahastonsa ensimmäisestä sulkemisesta ja allekirjoittanut rahaston ensimmäisen hankkeen kauppasopimuksen

Kiinteistöpääomarahasto- ja palveluyhtiö Premico ilmoitti uusimman asuntorahastonsa, Premico Residential Fund III:n, ensimmäisestä sulkemisesta syyskuun lopussa 45 miljoonan euron pääomasitoumuksilla. Rahasto on edelleen avoinna uusille sijoittajille ja sen tavoitteena on kerätä yhteensä 250 miljoonaa euroa pääomaa. Ensimmäisen sulkemisen yhteydessä rahasto on allekirjoittanut ensimmäisen hankkeen kauppasopimuksen ja se tavoittelee useita lisähankintoja vielä vuoden 2022 aikana.

Premico Residential Fund III:n tavoitteena on rakentaa vuoteen 2025 mennessä noin 1700 uutta vuokra-asuntoa pääosin pääkaupunkiseudulle. Rahasto on sitoutunut asuinkiinteistöjensä hiilineutraaliuteen käytönaikaisen energian käytön osalta ja hiilijalanjäljen pienentämiseen myös kohteiden rakentamisvaiheen aikana. Kaikilla rahaston kohteilla tulee olemaan energiatehokkuusluokka A, BREEAM- tai LEED-sertifikaatti ja ne tulevat olemaan EU:n taksonomian uudisrakentamisen kriteerien mukaisia.

”Olemme luonnollisesti erittäin tyytyväisiä sijoittajien luottamuksesta Premicoa ja uusinta rahastoamme kohtaan, joka hyötyy vahvasta kiinteistökehitys- ja vuokra-asuntojen hallinnointipalveluosaamisestamme, sekä kestävän rakentamisen ammattitaidostamme”, Premicon toimitusjohtaja Sami Kiehelä toteaa.

Rahaston sijoittajat ovat institutionaalisia sijoittajia, mukaan lukien Veritas Eläkevakuutus ja Merimieseläkesäätiö. ”Hiilineutraalius on kiistatta kaikkien aikojen suurin haaste myös kiinteistöalalle. Kaikilla sijoittajillamme on yhteinen pyrkimys muuttaa alaa kohti ympäristön kannalta kestävämpää tulevaisuutta.” Premicon investointijohtaja Samuel Tuomola jatkaa.

Lisätietoja:

Sami Kiehelä
CEO
Premico Group Oy
+358 40 868 0383
sami.kiehela@premico.fi

Samuel Tuomola
CIO
Premico Group Oy
+358 50 566 6111
samuel.tuomola@premico.fi

Kalle Hallanoro
Johtaja
Premico Pääomarahastot
+358 50 357 7675
kalle.hallanoro@premico.fi