Nimityksiä Premicossa

Linda Hopea-Ilomäki on nimitetty rahastocontrolleriksi ja Mika Säisänen teknisen manageerauksen tiimipäälliköksi. Molemmat aloittavat tehtävissään 21.10.2024.Linda Hopea-Ilomäki toimi viimeisimmässä roolissaan LähiTapiolan Kiinteistövarainhoidossa laskenta-asiantuntijana vastaten mm. kiinteistösijoitusrahastojen arvonlaskennasta, sijoittaja- ja viranomaisraportoinnista sekä talouden koordinoinnista. Lindalla on pitkä kokemus LähiTapiola-ryhmän asiantuntijatehtävissä mm. sijoituslaskennan ja raportoinnin kehittämis- ja automaatiotehtävien parissa.

Premico on pitkän linjan kiinteistöalan toimija, jolla on erittäin ihmisläheinen ilmapiiri ja lähestymistapa. Lisäksi Premicon visio tulevaisuuden liiketoiminnan kehittymisestä vakuutti, ja haluan ehdottomasti olla osana sitä”, kertoo Hopea-Ilomäki.

Mika Säisänen toimi tuoreimmassa roolissaan Newsecillä palvelupäällikkönä, jota ennen vanhempana kiinteistöpäällikkönä ja tiiminvetäjänä vastaten kiinteistöhallinnan tiimin johtamisesta ja asiakkuuksien hallinnasta. Pitkän Newsecillä kerätyn historian lisäksi, Mika on toiminut mm. Ovenia Isännöinti Oy:ssä Etelä-Suomen aluejohtajana sekä Fazerilla kiinteistöpäällikkönä ja tiiminvetäjänä.

Premico on alan vahva toimija, ja minua kiehtoo sen ihmisläheinen yrityskulttuuri sekä vahva halu kehittää toimintoja vastaamaan markkinoiden vaatimuksia. Yrityksellä on hyvä maine pitkäaikaisena toimijana, joka huomioi ympäristöasiat hienosti ja pystyy reagoimaan joustavasti muuttuvaan toimintaympäristöön”, toteaa Säisänen.