Premicon hyvän liiketavan periaatteet
-
1. Noudatamme lakeja ja alaamme koskevia säädöksiä
Noudatamme lakeja ja alaamme koskevia säännöksiä kaikessa toiminnassamme ja edellytämme, että sopimuskumppanimme ja toimittajamme sitoutuvat samaan periaatteeseen.
Toimintaamme ohjaavat paikalliset lait, jotka koskevat mm. työntekijöiden oikeuksia ja turvallisuutta, tasa-arvoa, henkilöiden yksityisyydensuojaa, kuluttajansuojaa ja kilpailua, rahanpesun sekä korruption ehkäisyä, kirjanpitoa ja ympäristön suojelua, sekä muut liiketoimintaamme kulloinkin liittyvät alakohtaiset ohjeet ja periaatteet.
Tavoitteenamme on kuvata eri liiketoimintaprosessimme ja kehittää niitä jatkuvasti. Rakennuttamista koskeva toimintajärjestelmämme on sertifioitu laadun ja ympäristön osalta ulkopuolisen tahon toimesta (RALA).
Premico on ammattimaisten kiinteistönomistajien ja rakennuttajien järjestön Raklin jäsen. Huomioimme toiminnassamme paitsi paikallisen lainsäädännön, myös kansainväliset normit, kuten YK:n Global Compactin kymmenen periaatetta, mukaan lukien International Labour Organization, ILO:n periaatteet.
Päivittäisessä työssämme seuraamme omia työtehtäviämme sekä alaa koskevan lainsäädännön muutoksia ja perehdymme muutoksiin viiveettä.
-
2. Emme hyväksy korruptiota tai lahjontaa
Emme hyväksy missään yhteydessä korruptiota, lahjontaa tai muuta asiatonta pyrkimystä vaikuttaa päätöksentekoon tai muuten tuottaa asiatonta hyötyä toiselle osapuolelle. Edellytämme, että yhteistyökumppanimme sitoutuvat samaan periaatteeseen.
Sidosryhmäverkostoa ylläpitäessämme vain pienimuotoisten tarjoilujen antaminen tai saaminen ja muun vieraanvaraisuuden osoittaminen on hyväksyttävää. Erityistä pidättyvyyttä noudatamme viranomaisten ja julkisen sektorin kanssa toimiessamme.
Liiketoimintaa harjoittaessamme emme tue poliittisia puolueita, emmekä sponsoroi kohteita liiketoiminnan edistämiseksi.
Emme hyväksy tai mahdollista rahanpesua ja sitoudumme tunnistamaan vastapuolemme asianmukaisesti. Olemme kuvanneet käytäntöjämme rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen ehkäisemiseksi tarkemmin aihetta koskevassa ohjeistuksessamme.Toimiessamme yhteistyössä toimialajärjestöjen, yhteistyökumppaneidemme tai muiden toimijoiden kanssa emme edistä kilpailua rajoittavia sopimuksia tai käytäntöjä.
Tunnistamme mahdolliset eturistiriitatilanteet ja vetäydymme niistä omia ja Premicon asioita hoitaessamme. Harkitessamme Premicon ulkopuolisia tehtäviä tarkistamme eturistiriitatilanteet liiketoimintajohdolta.
Päivittäisessä työssämme emme anna tai vastaanota yhteistyökumppaneiltamme tavanomaista ylittävää lahjaa tai vieraanvaraisuutta. Maksamme aina henkilöstömme työmatka- ja majoituskulut, vaikka sidosryhmätapahtuma järjestettäisiin muuten yhteistyökumppanimme toimesta. Kysymme aina luvan matkalle osallistumiseen esihenkilöltämme
-
3. Minimoimme ympäristövaikutuksiamme
Huomioimme ympäristönäkökulmat toiminnassamme ja kehitämme jatkuvasti prosessejamme nämä seikat huomioiden. Edellytämme, että yhteistyökumppanimme sitoutuvat samaan periaatteeseen.
Teemme toimialajärjestöjen, akateemisen maailman ja muiden toimijoiden kanssa yhteistyötä ympäristöä säästävien käytäntöjen kehittämiseksi ja käyttöönottamiseksi.
Sitoudumme vähentämään omistamiemme ja hallinnoimiemme kiinteistöjen energiankulutusta ja hiilijalanjälkeä.
Ympäristö- ja sosiaalisen vastuun periaatteet ja tavoitteet kuvataan tarkemmin vastuullisuuspolitiikassamme.
Päivittäisessä työssämme huomioimme ympäristönäkökulmat työskentelytavoissamme. Työasiointimatkustamiseen tarjoamme oman auton käytön sijaan mahdollisuutta työasiointimatkalippuun. Uudiskohteiden rakennuttamisen lisäksi peruskorjautamme hallinnoimiemme kiinteistösalkkujen vanhempaa kiinteistökantaa, tavoitteena kohteiden elinkaaren pidentäminen ja energiatehokkuuden lisääminen. Käymme vuoropuhelua kiinteistövarainhoidon asiakkaidemme kanssa toimenpiteistä kiinteistöjen ympäristövaikutusten pienentämiseksi, sekä ehdotamme toimenpiteitä, joilla myös asukkaat voivat vaikuttaa oman asumisensa kautta aiheutuvan ympäristökuormituksen vähentymiseen.
-
4. Kohtelemme kaikkia yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti
Kohtelemme kaikkia yhdenvertaisesti ja oikeudenmukaisesti emmekä hyväksy syrjintää iän, sukupuolen, uskonnon, järjestäytymisen tai järjestäytymättömyyden, kielen, kansalaisuuden tai muulla perusteella.
Emme myöskään hyväksy kiusaamista tai häirintää puheen, tekojen, visuaalisen materiaalin tai muussa muodossa. Häirintä määritellään sen kokemisen kautta, riippumatta, oliko sitä sellaiseksi tarkoitettu. Epäasialliseen kohteluun ja häirintään puututaan poikkeuksetta.
Rekrytoinnit, palkitseminen, palkkaus ja työsopimuksen ehdot perustuvat osaamiseen, työtehtäviin ja niissä suoriutumiseen.
Työntekijöillä on järjestäytymisvapaus ja noudatamme toiminnassamme voimassa olevaa työlainsäädäntöä sekä alan työehtosopimuksia. Edellytämme, että yhteistyökumppanimme sitoutuvat samoihin periaatteisiin.
Päivittäisessä työssämme palkatessamme uutta työntekijää rekrytointipäätökseemme vaikuttaa ensisijaisesti henkilön osaaminen ja koulutus, työkokemustausta, motivaatio tehdä työtä sekä henkilön sopivuus tiimiin. Emme tee rekrytointipäätöstä esimerkiksi hakijan sukupuolen, iän tai etnisen taustan perusteella. Pyrimme sisäisessä resursoinnin arvioinnissa objektiivisuuteen – roolit ja vastuut määritetään liiketoiminnan tarpeet ja henkilöiden osaaminen sekä kokemus edellä, kuitenkin mahdollisuuksien mukaan yksilöiden urapolkutoiveita kuunnellen. Henkilökohtaiset mieltymykset tai henkilösuhteet eivät vaikuta päätöksentekoomme.
-
5. Ylläpidämme työhyvinvointia ja työturvallisuutta
Työyhteisössämme on tilaa persoonille, näemme jokaisen työn tärkeänä ja autamme toinen toisiamme hyvässä työilmapiirissä. Käyttäydymme toisiamme kohtaan asiallisesti ja ystävällisesti. Toimintamme perustuu arvoihimme rohkea, osaava, luotettava ja sitoutunut.
Työnantajana huolehdimme henkilöstömme työkyvystä ja tarjoamme tarvittaessa tukea työkyvyn ylläpitämiseksi varhaisen tuen toimintamallin mukaisesti. Edellytämme myös yhteistyökumppaniemme sitoutuvan työhyvinvoinnin ja -turvallisuuden kehittämiseen.
Ymmärrämme, että työkyky koostuu useista eri elämänalueista, ei ainoastaan esimerkiksi työn organisoinnista, työympäristöstä ja johtamisesta. Ennakoiva ja varhainen reagoiminen ja puheeksi ottaminen takaavat työntekijöille riittävän ja oikea-aikaisen tuen työssä selviytymisessä. Varmistamme ammattimaisen ja huolellisen toiminnan riittävällä tiedottamisella, henkilöstön säännöllisillä koulutuksilla ja huolellisella perehdytyksellä.
Pidämme yllä työnantajan ja työntekijöiden välistä yhteistoimintaa muun muassa säännöllisin työsuojelutoimikunnan kokouksin sekä jatkuvalla henkilöstön ja esihenkilöiden vuoropuhelulla. Teemme säännöllisesti henkilöstön tyytyväisyysarvioita ja terveyskyselyitä, kuuntelemme palautetta ja olemme avoimia parannusehdotuksille.
Toimimme tiiviissä yhteistyössä työterveyshuollon kanssa. Työterveyspalvelut sekä kattavat sairaskulu- ja tapaturmavakuutukset edesauttavat henkilöstömme terveyttä ja turvallisuutta.
Päivittäisessä työssämme kannamme vastuun terveen työyhteisön rakentamisesta mm. takaamalla työkaverille työrauhan, noudattamalla yhteisiä pelisääntöjä ja jäämällä kotiin tarttuvan sairauden yllättäessä. Mahdolliset työturvallisuusriskit huomioidaan ja raportoidaan viiveettä työsuojelupäällikölle.
-
6. Käsittelemme asiakas- ja henkilötietoja sekä liiketoimintaan liittyviä tietoja luottamuksellisesti
Huolehdimme asukkaiden, henkilöstön ja muiden henkilöiden yksityisyydensuojasta. Keräämme sekä käsittelemme henkilötietoja huolellisesti ja voimassa olevan tietosuojasääntelyn mukaisesti.
Henkilötiedot ovat aina luottamuksellisia ja niiden käsittelyoikeus on rajattu henkilöihin, joilla on tarve päästä niihin työtehtäviensä vuoksi.
Käsittelemme liiketoimintaamme liittyviä tietoja, asiakirjoja sekä omaisuutta luottamuksella ja huolellisesti. Luottamuksellista tietoa on myös yrityksen tietoturvaan ja muuhun turvallisuuteen liittyvät tiedot. Emme käytä hyväksemme tai ilmaise muille liike- tai ammattisalaisuuksia, sisäpiiritietoa tai muita luottamuksellisia tietoja, jotka koskevat yhtiötämme, asiakkaitamme tai yhteistyökumppaneitamme. Pidämme tiedot salassa myös työsuhteen mahdollisen päättymisen jälkeen.
Noudatamme huolellisuutta tietohallinnon organisoimisessa, ohjelmistojen käytössä ja tietoturvallisuuden ylläpidossa. Huolehdimme, että yrityskäytössä olevat laitteet pysyvät aina asianmukaisesti suojattuina ja käsittelemme niitä huolellisesti. Edellytämme, että yhteistyökumppanimme noudattavat samoja periaatteita.
Päivittäisessä työssämme
-poistuessamme työpisteeltämme, huolehdimme, että tietokoneemme siirtyy lepotilaan ja se aukeaa vain salasanalla tai muulla tietoturvallisella henkilökohtaisella tunnisteella
-emme jätä liiketoimintaa koskevia tietoja tai henkilötietoja sisältäviä asiakirjoja työpisteille tai tulostimille ulkopuolisten nähtäville
-käytämme mobiililaitteissamme kaksivaiheista tunnistusta sovelluksissa, joissa käsitellään työasioita. -
7. Toimintaohjeet käytännössä ja rikkomuksista ilmoittaminen
Jokaiselta premicolaiselta, työtehtävästä ja asemasta riippumatta odotetaan näiden hyvän liiketavan periaatteiden mukaista toimintaa ja edellytämme myös yhteistyökumppaneidemme kunnioittavan näitä periaatteita.
Ohjeistus kattaa Premico -konsernin kaikki liiketoiminnat ja tytäryhtiöt. Liiketoiminnoilla ja tytäryhtiöillä voi lisäksi olla muita toiminnan luonteeseen liittyviä ohjeita ja käytäntöjä esimerkiksi noudatettavien laatustandardien, normien ja ympäristötavoitteiden osalta.
Periaatteet ovat Premico Groupin hallituksen vahvistamia ja niitä päivitetään tarvittaessa ja vähintään joka kolmas vuosi. Jokainen esihenkilö varmistaa, että periaatteet tulevat tutuiksi kaikille uusille ja vanhoille työntekijöille sekä toimii esimerkkinä niiden noudattamisessa.
Sitoudumme keskustelemaan periaatteista työyhteisössä säännöllisesti. Yhteinen ja avoin keskustelu esimerkkitilanteista sekä niihin liittyvistä toimintamalleista tukevat hyvän liiketavan periaatteiden toteutumista käytännössä.
Hyvän liiketavan periaatteiden noudattamisesta saa lisätietoa esihenkilöiltä, operatiiviselta johdolta ja compliance-vastaavalta.
Päivittäisessä työssämme jokaisella premicolaisella on oikeus ja velvollisuus kertoa havainnoistaan, jos hän epäilee tai havaitsee periaatteiden vastaista toimintaa. Ilmoituksen voi tehdä esihenkilölle, johtoryhmälle, anonyymisti konsernin palautekanavalle tai Premico Whistleblower -ilmoituskanavalle.
Versio 1.2
Päivitetty: 11/2024