Rohkea, osaava, luotettava ja sitoutunut

Maija Kauppinen

Työstimme keväällä 2024 uutta strategiaamme kuunnellen asiakkaitamme ja henkilöstöämme. Siinä missä suunta, visio  ja ymmärrys omistajien tahtotilasta vaativat selkeyttämistä ja sanoittamista, oli myös pohdittava, kuinka me haluamme asioita jatkossa tehdä.Premicon arvot rohkea, osaava, luotettava ja sitoutunut.

Arvot ovat periaatteita ja uskomuksia, jotka ohjaavat toimintaamme, päätöksentekoamme ja yrityskulttuuriamme. Ne edustavat sitä, mihin me uskomme ja mitä pidämme tärkeänä, ja ne auttavat luomaan yhteisen ymmärryksen siitä, miten toimimme ja millaista käyttäytymistä odotamme kaikilta työntekijöiltämme. Strategiatyömme yhteydessä henkilöstömme pääsi kertomaan mm.  kuinka hyvin arvot kuvaavat toimintaamme, millä sanoin he kuvaisivat Premicoa ja miten tuottamamme arvo asiakkaillemme näyttäytyy.

Opimme, että vanhat arvomme koettiin jossakin määrin osuvaksi liiketoimintaamme, joskin joitakin yhteisesti tärkeäksi kokemiamme elementtejä puuttui. Sanallisissa vastauksissa korostuivat selkeät teemat, joista uudet arvomme  jalostuivat.

Arvot elävät tekojen kautta. Niiden ääni kuuluu päätöksissämme ja henkii tavassamme kohdata toisemme sekä sidosryhmämme. Vahvistamme arvoja luomalla visuaalisia muistijälkiä. Kakadun Ilona Partasen kynästä syntyi Rohkea Ronja-hahmo, joka seikkailee arvokuvituksissamme, on vastassa toimitilamme aulan näytöllä,  näkyy työpöytämme taustoilla ja Teams-kokouksissamme. Neukkarimme on myös nimetty arvojemme mukaisesti. Premico on  rohkea, osaava, luotettava ja sitoutunut. Näillä mausteilla rakennamme rohkeasti onnistumisia.

Maija Kauppinen
Henkilöstö- ja operatiivinen johtaja
+358 40 683 7887
LinkedIn
maija.kauppinen@premico.fi

Maija Kauppinen