Asunto- ja kiinteistörahastot

Asuntosijoittamisen uusi aikakausi
Premico on asuntorahastosijoittamisen pioneeri Suomessa. Toteutimme yhdessä kumppanimme kanssa jo vuonna 2009 suomen ensimmäisen suurelle sijoittajajoukolle suunnatun asuntorahaston. Rahaston sijoittajat pystyivät ensimmäistä kertaa hyödyntämään skaalaetuja, jotka olivat aiemmin vain suurten institutionaalisten sijoittajien tavoitettavissa. Yhteensä olemme olleet mukana kahdeksassa eri asunto- tai kiinteistörahastohankkeessa.

Markkinoiden tuntemus ja paikallinen läsnäolo auttavat meitä tunnistamaan oikeat sijoituskohteet ja toimimaan nopeasti. Rakennutamme ja kehitämme hankkeet itse, jolloin niistä muodostuu arvoketjun loppupäässä olevia vakaan tuoton kohteita.

AKTIIVISET RAHASTOT

AURATUM ASUNTORAHASTO
KY

(Joint Venture, 2015)
N. 1500-1600 korkotukivuokra-asunnon rakennuttaminen vuoteen 2019 mennessä pääosin PK-seudulle. Asuntojen vuokrat säännelty ja asunnoissa tulorajat.
Sijoituskapasiteetti n. 300 M€. Eettinen asuntosijoitusrahasto, sijoitusaika n. 15 vuotta. Sijoittajina mm. eläkevakuutusyhtiöitä, ammattiliittoja, yliopistoja sekä yksityisiä säätiöitä.


Premicon rooli hankkeessa: sijoitusstrategian luominen, pääomien hankinta yhdessä Auratumin kanssa, rahaston hallinnointi yhdessä Auratumin kanssa, kohdehankinta, rahoitusneuvottelut, rakennuttaminen, vuokralaishallinta ja asuntojen vuokraus, raportointi viranomaisille

Auratumin rooli hankkeessa: pääomien hankinta yhdessä Premicon kanssa, rahaston hallinnointi yhdessä Premicon kanssa, raportointi sijoittajille ja Finanssivalvonnalle, rahaston kassavirtojen hallinnointi.
TAALERIN ASUNTORAHASTOT
II JA IV KY

(Joint Venture, 2010)
Rakennutettu 91 vuokra-asuntoa + yksi market-kiinteistö Raumalle ja Poriin.  
Räätälöity rahasto paikallisille sijoittajille. 2 kiinteistöä, yhteensä 5.430 m². Tuottotavoite IRR 9 %.








Premicon rooli hankkeessa: sijoitusstrategian luominen, kohdehankinta, rahoitusneuvottelut, rakennuttaminen, vuokralaishallinta ja asuntojen vuokraus

Taalerin rooli hankkeessa: hallinnoi rahastoa tytäryhtiönsä Taalerin Pääomarahastot Oy:n kautta, vastasi pääomien keräämisestä, toimii rahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä.
TAALERIN ASUNTORAHASTO 
VI KY

(Joint Venture, 2012)
Hankkii omaa tonttimaata, kehittää kiinteistöjä ja rakennuttaa n. 450 vuokra-asuntoa PKS-alueella. Rahasto on suljettu. Sijoituskapasiteetti n. 100 M€. Tuottotavoite IRR 9 %.








Premicon rooli hankkeessa: sijoitusstrategian luominen, kohdehankinta, rahoitusneuvottelut, rakennuttaminen, vuokralaishallinta ja asuntojen vuokraus

Taalerin rooli hankkeessa: hallinnoi rahastoa tytäryhtiönsä Taalerin Pääomarahastot Oy:n kautta, vastasi pääomien keräämisestä, toimii rahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä.
TAALERITEHTAAN KIINTEISTÖKEHITYS-
RAHASTO I KY
(Joint Venture, 2015)
Rahasto pyrkii hankkimaan tonttimaata, sekä suunnittelee ja rakennuttaa kohteet itse. Pyrkii hankkimaan omistukseensa konversio- eli muutostyökohteita ja saavuttamaan arvonnousua kiinteistön jalostamisella. Voi myös hankkia osakkuuksia yhteistyöhankkeista. Hyödyntää RS-järjestelmää ja myy valmiit asunnot yksitellen kuluttajille. Rahasto on suljettu. Sijoituskapasiteetti n. 300M€. Tuottotavoite IRR 14%.
Premicon rooli hankkeessa: sijoitusstrategian luominen, kohdehankinta, rahoitusneuvottelut, suunnittelun ohjaus ja rakennuttaminen, asuntojen myynnin organisointi

Taalerin rooli hankkeessa: hallinnoi rahastoa tytäryhtiönsä Taalerin Pääomarahastot Oy:n kautta, vastasi pääomien keräämisestä, toimii rahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä.
Kehitämme aivan uudenlaisia ansaintamalleja tai kirkastamme kumppaneidemme jo olemassa olevia ideoita. Toimimme hankkeissa joko asiantuntijana, voitonjakoon oikeutettuna kumppanina tai kanssasijoittajana. 

KUMPPANIEN IRTAANTUMISET RAHASTOISTA

TAALERITEHTAAN ASUNTORAHASTO I KY
(Joint Venture, 2009)
Tuottotavoite IRR 11 %
Toteuma IRR 13 %

Exit 12/2014:
Ostajana LähiTapiola
Rakennutettu 311 vuokra-asuntoa PKS-alueella: 6 kiinteistöä, yhteensä 18.300 m²
 
Premicon rooli hankkeessa: sijoitusstrategian luominen, kohdehankinta, rahoitusneuvottelut, rakennuttaminen, vuokralaishallinta ja asuntojen vuokraus

Taalerin rooli hankkeessa: hallinnoi rahastoa tytäryhtiönsä Taalerin Pääomarahastot Oy:n kautta, vastasi pääomien keräämisestä, toimi rahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä.
TAALERITEHTAAN ASUNTORAHASTO III KY
(Joint Venture, 2010)
Tuottotavoite IRR 9 %
Toteuma IRR 11 %

Exit 12/2014:
Ostajana LähiTapiola
Rakennutettu 198 vuokra-asuntoa PKS-alue+ Lahti 5 kiinteistöä, yhteensä 11.140 m²

Premicon rooli hankkeessa: sijoitusstrategian luominen, kohdehankinta, rahoitusneuvottelut, rakennuttaminen, vuokralaishallinta ja asuntojen vuokraus

Taalerin rooli hankkeessa: hallinnoi rahastoa tytäryhtiönsä Taalerin Pääomarahastot Oy:n kautta, vastasi pääomien keräämisestä, toimi rahaston vastuunalaisena yhtiömiehenä.
TAALERIHTEHTAAN ASUNTORAHASTO V KY
(Joint Venture, 2011)
Tuottotavoite IRR 11 %
Toteuma IRR 28 %

Exit 2013-2014: Myynti pääsääntöisesti kuluttajille
Ostettu ja saneerattu 119 vuokra-asuntoa Punavuoresta ja Kalliosta 2 kiinteistöä, yhteensä 6.400 m²

Premicon rooli: sijoitusstrategian luominen, kohdehankinta (myyjä eläkevakuutusyhtiö), kaupalliset neuvottelut, rahoitusneuvottelut, saneeraussuunnitelma ja toteutus, huoneistojen myynnin organisointi

Taalerin rooli: hallinnoi rahastoa tytäryhtiönsä Taalerin Pääomarahastot Oy:n kautta, pääomien kerääminen, toimi vastuunalaisena yhtiömiehenä.

LUE RAHASTOISTA JA SIJOITTAMISESTA